MIHIN ILMANVAIHTOA TARVITAAN?

Ihmiset viettävät suurimman osan elinajastaan sisätiloissa. Siksi on tärkeää, että sisäilma, jota hengitämme ja jossa oleskelemme, on hengittämiseen sopivaa ja puhdasta.

Ilman pilaantuminen voi johtua monista syistä. Tavallisesti syynä ovat niin sanotut huoneilman sisäiset kuormat; ihmisistä ja ihmisten toimista, sekä rakenteista ja huonekaluista lähtevät epäpuhtaudet. Myös ulkoa tulee epäpuhtauksia sisäilmaan.

Nenä on usein paras mittari ilman laadun havaitsemiseen, mutta nenä tottuu nopeasti hajuihin ja muihin epäpuhtauksiin. Kaikille tuttu tilanne on, kun tulee yön jälkeen makuuhuoneeseen tai kesken tunnin luokkaan, kuinka ilma tuntuu tunkkaiselta. Saman tunkkaisuuden voi tuntea astuessaan taloon, jossa ilmanvaihto ei ole asianmukaisesti hoidettu.

Suomen rakentamismääräysten mukaan asunnoissa pitää olla 0,5 kertainen ilmanvaihtuvuus tunnissa. Toisin sanoen huoneilman pitäisi vaihtua kokonaan kerran kahdessa tunnissa. Jos tiloissa, kuten koulut ja toimistot, on tiheämmässä ihmisiä, tulee ilmanvaihto mitoittaa suuremmaksi. Mitoitusperusteena pidetään noin 2-3 litraa sekunnissa pinta-alaneliötä kohti.

Ennen talot olivat hatarampia ja uunilämmitys oli apuna ilman poistamisessa. Korvausilman saanti oli huolehdittava niin sanotulla painovoimaisella systeemillä, eli korvausilma otettiin ikkunoiden korvausilmaventtiileistä tai pelkästään ikkunoita auki pitämällä.

Nykyiset talot ovat monilta rakenneratkaisuiltaan täysin erilaisia, niinpä ilmanvaihto on järjestetty koneellisesti. Koneiden huolto ja laitteiden puhtaus ovat kuitenkin ehdoton edellytys koneellisesti järjestetylle ilmanvaihdolle. IV-laitteiden kunnollisen ja hajuttoman toiminnan varmistamiseksi kanavat ja muut likaantuvat osat on puhdistettava riittävän usein. Ulkoilman puhtaudesta ja tuloilman suodatuksesta, sekä huoneilman sisäisistä kuormista riippuen ainakin muutaman vuoden välein. Erityisesti on huolehdittava riittävästä korvausilman saannista. Toimivaan ilmanvaihtoon kuuluu myös se, että ilman vaihtuvuus eri tiloissa on säädetty oikein. Pahimmillaan väärin säädetty ilmanvaihto voi vaikuttaa paitsi asumismukavuuteen, myös johtaa kosteuden siirtymisen huoneilmasta talon rakenteisiin.

Puhdas huoneilma on kaikkien oikeus!

(lähde: Esko Kukkonen, Rakennusmaailma 4E/2006)